Matkakertomuksia Budapestista, osa 1

Torstai 20.4.2017

EPTG 2017, Budapest, Hungary

EUROPEAN PLAYBACK THEATRE GATHERING

Saavuin Budapestiin torstai-aamuna. Lentoasemalta pääsin kätevästi bussilla kauppakeskukseen ja sen jälkeen matkustin metrolla keskustaan. Noustuani maan päälle aloin ihastelemaan vihreyttä puissa ja ruohossa sekä kukkivia pensaita. Säpsähdyttää nähdä jonkun kulunut superlonpatja alikulkutunnelissa ja vähän matkan päässä todennäköinen patjalla nukkuja.

Löysin rakennuksen, jossa ilmoittaudun helposti. Rakennuksen ulkopuolella oli selkeä ilmoitus ja merkkinä ilmapalloja. Rakennukseen astuttuani seurasin puheensorinaa ja löysin ilmoittautumishuoneen. Huone oli täynnä ”tarinateatteri-henkeä”.  Monet huoneeseen tulijat halasivat ja tervehtivät äänekkäästi tunnistaessaan toisensa. Itsessäni tunnistin pienen ulkopuolisuuden tunteen.  Näin huoneen takaosassa naisen, joka istui tuolissa kuin tarkkaillen tilannetta.  Lähestyin häntä ja lyhyen hetken ajan seisoin hänen lähellä ja tarkkailemme toisia huoneessa olijoita. Emme kommunikoineet, mutta näin oli hyvä. Hetken kuluttua tarkistan, että olen valinnut minulle parhaiten sopivat työryhmät ja esitykset. Täällä olisi mahdollista vielä vaihdella niitä. Saimme jokainen 5 päivän matkaliput, jotka kävivät julkisiin liikennevälineisiin.

Samassa rakennuksessa syötiin päivällinen ja sen jälkeen oli Opening Cerenomy. Jakauduimme ryhmiin. Olen tutustunut suomalaiseen Marikaan ja menimme samaan ryhmään. Ryhmän kanssa matkustimme tilaisuuteen metrolla, bussilla ja kävelimme loppumatkan. Oli aika haasteellista pysyä ryhmässä, kun muitakin ihmisiä liikkui oikealta ja vasemmalta puolelta.  Lähellä määränpäätä oli ripustettu ilmapaloja opastamaan perille.

Astuessani tilaan huomaan, että tuolit oli asetettu reunoille ja keskelle oli jätetty iso, tyhjä tila. Jonkin ajan kuluttua, kun noin 200 ihmistä on asettunut istumaan paikoilleen niin tarinateatterin muusikot alkavat rummuttaa. Yleisö tempautuu mukaan taputtamalla. Voisin sanoa, että yleisö oli valmis toimintaan. Tuli hetken tauko rummutuksessa ja hiljaisuus. Hetken kuluttua alkoi musiikki soida ja kuulin naisen laulavan kauniisti. Neljä henkilöä tuli jostain keskelle tilaa ja pallotteli iloisen energisenä ilmapalloilla. He hakivat ihmisiä mukaan pallottelemaan ilmapallolla tai muuten vaan liikkumaan yhdessä muiden kanssa tilan keskellä. Huomasin naisen, (joka oli yhtä aikaa ilmoittautumishuoneessa emmekä puhuneet) liikkuvan tilassa ja hän haki minut mukaan pallottelemaan ilmapallolla. Lähes kaikki paikallaolijat liikkuvat tilassa.  Vaikka alussa haluaisin olla vaan tarkkailijana niin liikkuminen tilassa tuntuu täysin normaalille.  Myöhemmin on samankaltaista toimintaa ja yllättäen itseni liikun tilassa tutustuen muihin halaamalla jokaista vastaantulijaa ja kertomalla, että olen suomalainen ja kysymällä, mistä maasta kukin on? Miten tämä olikin niin yllättävän helppoa?  Puhua englantia, eikä yhtään hävetä vaikka mene niin metsään monessa kohtaa. Sain olla maailmassa, jossa kaikki vastaantulijat huomasivat minut ja olivat kiinnostuneita juuri minusta ja minä tietenkin heistä. Tällainen ystävyyden kokemus yhdessä noin 200 ihmisen kanssa on tärkeä avaus tilaisuudelle. Paikalla oli ihmisiä Israelista, Sveitsistä, UK, Ruotsista, Bulgariasta, Venäjältä, Hollannista, Ukrainasta, Saksasta, Belgiasta, Portugalista, Kreikasta, Romaniasta, Iltaliasta, Itävallasta, Tšekistä, Portugalista, Mexicosta, Sveitsistä, Turkista, Unkarista ja Suomesta.

Tilaisuus loppuu noin kello 22 ja on aika astua ulos pimeään Budapestiin. Osa porukasta lähtee taxilla. Marikan kanssa lähdemme kävellen kysellen reittiä kanssakulkijoilta ja päädymme muutaman hengen tarinateatteri-porukan kanssa bussiin nro 75.  Tällä bussilla pääsin hotellin lähelle.

Perjantai 21.4.2017

Atelier: PERSONAL AND FAMILY STORIES RELATED TO DRAMATIC HISTORIACAL EVENTS INCLUDING TWO WORLD WARS AND REVOLUTIONS IN EUROPE

Kaunis aurinkoinen ilma aamulla sai hyvälle tuulelle. Tosin tuuli oli kylmä. Matkustin bussilla ja pienen kävelymatkan jälkeen olin ko. osoitteessa. Ovi oli lukossa. Samaan aikaan ovelle tuli muitakin tarinateatterilaisia, joiden kanssa kävelimme lähistöllä etsien sisäänkäyntiä. Tarvittiin puhelinsoitto ja löytyi oikea ovi. Pääsimme rakennukseen sisälle ja alas kellarikerrokseen avoimeen tilaan, jossa oli alkamassa tarinateatteri-esitys.

Aiheeseen porauduttiin alustuksella, joka oli unkariksi ja se tulkattiin englanniksi. Mieleeni alustuksesta jäi ainakin sosiometrin ja tarinateatterin yhdistäminen. Kutsuttuna paikalla olivat unkarilaiset isoisä, hänen tyttärensä ja tyttären tytär. Kutsuttuna oli myös unkarilainen nainen, jonka isä oli ollut sodassa. Nämä edellä mainitut henkilöt kertovat omakohtaisia kokemuksiaan sodasta tai henkilöistä, jotka ovat olleet sodassa. Näimme myös unkarilaisen naisen näyttämän valokuvan, jossa oli hänen isänsä sotilasasussa.

Jonkin aikaa istuttuani tila alkoi tuntua kylmälle. Johtuiko tarinoista? En ollut ainoa sillä muutkin alkoivat laittaa villatakkejaan päälle. Päätetään sulkea ikkuna. Ohjaaja kyseli tarinoita paikalla olijoilta ja ihmiset olivat halukkaita kertomaan tarinoita. Tarinat esitetään tarinateatterin eri menetelmillä. Näyttelijöitä oli kaksi.  Erikoista esityksissä on ohjaajan liittyminen näyttelijöihin. Myöhemmin kuulen, että yksi näyttelijä oli sairastunut, joten siksi ohjaaja toimi myös näyttelijänä. Ohjaajalle oli varmasti haasteellista esittää kahta roolia. Näytöksen aikana esiintyjiin liittyi vapaaehtoisesti yksi katsojista tarinateatterinäyttelijäksi. Näyttelijät esittivät tarinat kertojaa kunnioittaen ja tarinoiden monia puolia esille tuoden. Jokaisen tarinan jälkeen ohjaaja kysyi kertojalta: ”Mitä mieltä olet esityksestä tai saitko esityksestä itsellesi jotain?

Aikaa oli varattu esityksen jälkeiseen loppukeskusteluun. Meillä oli vuorovaikutteinen keskustelu yhdessä ohjaajan, tarinateatterin näyttelijöiden ja katselijoiden kanssa. Tilaisuus avasi minut näkemään, että tässä tilaisuudessa eri maan kansalaiset toivovat kaikki rauhaa. Sodan syttymistä syytetään politiikasta? Poliitikot ovat kuitenkin ihmisiä. Toivottavasti poliitikot löytävät keinoja, että sodat loppuisivat. Opin, että oman suvun historian tunteminen on henkinen voimavara.

Tilaisuuden jälkeen menimme yhdessä lounaalle. Tutustuin sympaattiseen unkarilaiseen tarinateatteri näyttelijään Gyöngyi (Pearlic) ja muihin samassa lounaspöydässä istujiin. Kuulin myös, että Unkari on ensimmäisiä maita, jotka ovat aloittaneet tarinateatterin esittämisen.

21.4.2017 Illan esitys: NAPSZÍNPAD & WORDT VERKOLGD

PEPITA PLAYBACK TÁRSULAT

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuvassa rakennus, jossa oli illan tarinateatteriesitys. Se oli hyvin merkitty, sillä ensimmäinen esite oli jo portinpielessä.

Rakennus oli upea ja myös pihapiiri oli kaunis ja siisti. Sisällä ihastelen korkeita huoneita. Aulassa huomasin IPTN presidentti Jori P:n olevan aulassa ja tarkoitukseni oli mennä esittäytymään hänelle. Hän oli kuitenkin koko ajan ”varattu”. Vihdoin onnistun lähestymään häntä ja tervehdin hermostuksissani häntä englanniksi. Paikalle tuli myös hollannin ohjaaja keskustelemaan Jori P:n kanssa. Pyysin luvan ottaa heistä kuvan. Istuessani katsomossa mietin: ”Menin esittäytymään, mutta sen unohdin tehdä.”

Soittajat lämmittelivät soittamalla sävelmiä. Istumapaikat täyttyvät. Samalle riville kanssani istumaan tulleet henkilöt keskustelevat keskenään aktiivisesti ja viereeni istunut henkilö keskustellessaan muiden kanssa vielä käänsi selkänsä minulle. Yksin olemisessa muiden joukossa on aina kyse jonkinlaisesta yksinäisyyden sietokyvystä, ulkopuolisuuden tunteesta. Ympärillä olijoilla oli paljon jaettavaa keskenään eivätkä he huomanneet kuin oman ryhmänsä ihmiset. Minä tutkin kännykkääni, ”lohduttajaani”. Esityksen alettua oli paljon kiinnostavaa seurattavaa ja uppouduin täysin näkemääni ja kuulemaani.

Näyttelijöistä muodostui myöhemmin kaksi ryhmää. Oli mielenkiintoista nähdä, miten noin isolla porukalla esiinnytään.

Teemana oli lapsuus. Ohjaaja pyysi kolme sanaa kuvaamaan sitä, millainen olit lapsena. Mitä teit, kun olit lapsi? Minkälainen lapsi olit? Näen lavalla kymmenen näyttelijää, joista vuorollaan esiintyi 3 – 4 hengen porukka ohjaajan määrittämällä tekniikalla. Näytti sille, että ne näyttelijät aloittivat ketkä ehtivät ja muut näyttelijät ovat paikoillaan siinä asennossa, mihin viimeksi jäivät.

Kun ohjaaja kysyy: ”Mitä isoja vastuita kannoit tai jouduit kantamaan lapsena?” Yleisöstä nousi tarinoita ja kerrallaan viisi näyttelijää esitti tarinan. Toiset viisi näyttelijää istui tuoleilla katsomon eturivissä. Tarinan vaihtuessa myös ohjaaja ja näyttelijäporukka vaihtuvat.

Lapsuuden teemassa aika kului mielestäni nopeasti. Näyttelijöistä löytyi hyvää energiaa, tahtoa esiintyä, rohkeutta ja äänenkäyttö oli hyvää. Lopuksi ohjaaja pyysi kaikkia tarinankertojia nostamaan kätensä ylös. Sen jälkeen yksi näyttelijä kerrallaan kertoo, minkä tarinan on kuullut ja muut liittyvät häneen.

22.4.2017


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Workshop: Deep stories from deep practice

Rakennus löytyi helposti. Henkilö kiinnitti juuri lappua oveen. Olen huomannut, että kun löydän perille helposti se antaa tunteen siitä, että olen tervetullut. Joku on nähnyt vaivaa ja ajatellut, että tulijat löytäisivät perille. Se viritti minut heti oikealle tasolle. Ja se toi myös turvallisuuden tunteen.

Ohjaajina olivat Amanda B ja Alison F. Aloitimme lämppärit tutustuen ensin tilaan ja sitten toisiimme. Opettelimme laulamaan lauluja ja laulaessamme yhdessä tunsin yhteenkuuluvaisuutta. ”Listen to your heart, listen to your heart, let love gaith you, let love gaith you.”

Muutamien harjoitusten jälkeen minulla oli lämmin olo ja suorastaan hikoilin. Paikalla olevat ihmiset alkoivat tuntua tutuille.  Aloimme kuunnella toistemme tarinoita ja esittämään niitä. Olin liikuttunut siitä luottamuksesta, jolla ihmiset kertoivat tarinoita. Tarinoita oli mm. väkivallan kohtaamisesta ja rakkauden monista puolista. Ensin ajattelin, että ne tarinat väkivallasta olivat vain ulkomaalaisille ihmiselle tapahtuneita asioita, mutta nyt ajattelen, että kerrottuja asioita voi tapahtua missä päin maailmaa tahansa.

Kuulemistani tarinoista nousi erilaisia tunteita. Pyrin olemaan avoin ja kuuntelin sisintäni. Sydän tuntee oikein. Vuorotellen vapaaehtoisesti näyttelijät vaihtuivat tarinoissa. Olin vuorollani lavalla näyttelemässä tarinaa muiden kanssa niin kuin sen kuulimme. Keskittyminen – oli vain tämä tarina ja tämä hetki. Taian omainen henki vei esitystä eteenpäin nostaen esiin tarinan monet puolet.

Sydämellinen kiitos ohjaajille lämppäreissä luomastanne ”tarinateatterin hengestä”. Tunsin olevani tervetullut sellaisena kuin olen.

22.4.2017

Workshop : HOW TO USE DANCE OR MOVEMENT IN PLAYBACK

Tämän valitsin, koska minulla on useimmiten tapana turhaankin selvittää, mitä esitän.  Toivon oppivani luottamaan enemmän esittämiseeni.  Ja kuten etukäteen ajattelin pystyin hyvin rentoutumaan harjoitusten aikana keskittyen kulloinkin annettuun tehtävään musiikin soidessa. Emme puhuneet lauseita vaan ilmaistiin eri asioita liikkeellä, eleillä tai äännellen jotain. Nyt meillä oli kaikilla yhteinen kieli – elekieli.

Soittajana oli kitaristi. Hänen tehtävä oli soittaa musiikkia, joka tuki ja inspiroi esitystä. Esittämässä olivat vaihtuvat neljä näyttelijää workshoppiin osallistujista. Ohjaaja puhui englantia.

Ohjaaja pyysi tavallisia tarinoita esim. Mitä tapahtui tänään? Katsojana oli yllättävän helppoa seurata kerrotun tarinan esityksen kulkua ilman sanoja. Ajoittain siitä tuli suorastaan hupia. Joka tarinan esitykseen perehdyttiin ohjaajan toimesta. Ohjaaja keskusteli tarinankertojan, näyttelijöiden ja kitaristin kanssa kustakin esityksestä.

Omalla esiintymisvuorollani toimin kuten oman ryhmän harkoissa Suomessa. Ei aavistustakaan, mitä teen, kun otan ensimmäisen askeleen. Jotain vaan tapahtuu mielessäni tarinan kuultuani ja suorastaan nautin liikkumisesta ja tekemisestä muiden kanssa kitaristin soittaessa taustalla.. Kun ohjaaja kysyi: ”Miltä tuntui niin esittää näin ilman lauseita?” Vastasin: ”Oli helppo olla täällä muiden kanssa ja esittää, kun vain ensin rohkaistuin tulemaan tänne eteen.”

22.4.2017  

Esitys: PLAYBACK PSY

Odotin päästyä illan esitykseen. Kovaääninen puheen pulina oli käytävässä. Olin tuolloin jo aika väsynyt. Kolme tarinateatteripäivää oli jo takana. Teki mieli palata hotelliin lepäämään. Teatterisalin ovet avattiin ja astuin teatterisaliin. Pulina on vielä kovempi teatteritilassa kuin käytävässä. Lisäksi joku otti jatkuvasti kuvia salamavalo päällä. Salamavalon välähdykset sattuvat ikävästi väsyneisiin silmiini. Esitys on myöhässä 15 min. Katsomo alkaa olla täysi. Vieressäni istuva henkilö antaa ystävällisesti minulle tyynyn takamuksen alle ja näin paremmin lavalle.

Muusikkoa ei ollut ja kuka tahansa näyttelijöistä näytti ottavan välillä muusikon paikan. Kaikissa esityksissä ei ollut musiikkia lainkaan. Tulkkia ei ollut, koska ohjaaja puhui useampaa kieltä.

Alussa näyttelijät ja ohjaaja kertoivat jokainen jotain vuorotellen. He kiinnittävät tuomansa paperin seinälle, jossa käsittääkseni oli tiivistettynä heidän kertomansa asia. Näyttelijät asettuvat paikoilleen tuoleille ja ohjaaja aloitti. Tarinoissa pohdittiin mm. Brexit aiheuttamaan tilannetta yksilön kannalta, muurien rakentamista ja ikääntymistä. Tarinat esitettiin erilaisilla tekniikoilla. Näyttelijöiden taidokasta tarinateatterin esittämistä seurasin lumoutuneena. Tämä porukka sai impulssien ottamisen toiselta näyttämään helpolle. Katsojana nautin suunnattomasti nähdessäni mille tasolle tarinat voi ”lentää”, kun näin toimitaan.

23.4.2017

Closing Ceremony

Kaikkia pyydettiin tulemaan kannettavan tietokoneen luokse. Yllätys oli minulle, että näimme ja kuulimme Australiasta tarinateatteriporukkaa kannettavan tietokoneen näytöllä Skypen kautta (Australasian Playback Theatre Gatering, 21.-24.4.2017 in Hobart, Tasmania). Kuulimme terveiset Australiasta ja he lauloivat yhteislaulun meille. Vuorostamme tervehdimme heitä yhteislaululla.

Seuraavaksi oli tarinateatteriesitys. Ohjaaja oli sveitsiläinen nainen. Puhekielenä oli englanti. Lavalla oli kahdeksan näyttelijää eri maista, joista yksi on suomalainen Laura N.  Musiikkia soitti neljä henkilöä.

Mitä kuului ihmisille nyt? Mitä täällä on tapahtunut näiden päivien aikana? Kuulumiset ja tarinat alkoivat elää lavalla näyttelijöiden kanssa. Sama tarina voi viedä kuulijan erilaisten asioiden äärelle ja se on tosi kiinnostavaa. Jossain vaiheessa ohjaaja pyysi keskustelemaan vierustoverin kanssa ja niin sai jokainen hetkeksi osallistua keskusteluun. Tarinoihin peilautui olemassa oleva maailmantilanne tällä hetkellä. Tämän porukan sisältä kumpuaa halu rakentaa rauhaa maailmaan.  Esityksen jälkeen jäin miettimään, miten ohjaaja onnistui antamaan mielikuvan, että ohjaaminen on helppoa?

Lopuksi kaikki paikalla olijat pääsivät yhteiseen valokuvaan. Kiitoksia annettiin tilaisuuksien järjestelyistä vastaajille, ryhmien vetäjille, ohjaajille ja monille muille ansioituneille. Julkaistiin myös tulevat tarinateatteri tapaamiset: European Playback Theatre Gathering (EPTG) 2020 Bulgariassa Sofiassa ja International Playback Theatre Network (IPTN) Intiassa 2019.

Tarinateatterimatkalla tapasin monia ihmisiä, joita en todennäköisesti olisi koskaan muuten tavannut. Tutustuin myös Budapestin kaupunkiin siirtymien kautta, kun tapahtumat olivat eripuolilla kaupunkia. Otin mukaani täältä saadut kokemukset ja hyvillä mielin palaan kotiin.

Päivi Noppee

Turun Aurajoen tarinateatteriryhmän näyttelijä